Olutseuran Plan kummipoika.  Darwin Alvines. Perusta.
  Kummipoika Darwin Kummipoika Darwin, Äiti  
       Marraskuu 2011

Kummilapsi
Nimi: Darwin Alvines
lkä:10vuotta
Alue: La Arena I

Perhe. Kummilapsen perheessä ei ole tapahtunut muutoksia.

Koulutus. Darwin käy alakoulua.
Koulumatka kestää alle 30 min. Darwin pitää koulussa eniten, ei tiedossa.
Terveys. Darwin on perheen antamien tietojen mukaan ollut terve, eikä kärsinyt mistään vakavimmista sairauksista.
Lähin terveysasema on noin 30 min päässä.

   Planin kotisivu

 

           

Olutseura William K. ry:n kummilapsi on syksystä 2008 Perussa asuva Darwin Alvines.
Limber Yoel muutti pois Planin alueelta siksi vaihdos.
Darwin täyttää tänä vuonna 9 vuotta. Hän asuu Casagrandessa ja käy koulua. Darwin koulumatka kestää 30 min. suuntaansa. Lähin terveysasema on samoin 30 min. matkan päässä. Seura on muistanut uutta kummipoikaansa 2 paketilla joissa oli värityskirja ja värikynät. Planin rajoitusten vuoksi lahjat ovat tosi pieniä. Pyrimme kuitenkin säännölliseen yhteydenpitoon. Kerroimme kirjeessä seuramme toiminnasta ja Suomesta.

Darwin puolestaan lähetti meille kirjeen joka kuuluu näin:
Kirjoitan tämän kirjeen sanoakseni hei teille ja kiittääkseni 25 kynästä jotka lähetitte.          Ne ovat hyvin kauniit ja hyvin hyödylliset koulussani. Aion läpäistä toisen luokan. Vanhempani ja veljeni ovat hyvin kiitollisia. Olen onnellinen tietäessäni että voitte hyvin ja teillä on paljon hauskoja harrastuksia. Kerron teille että opiskelen aamuisin ja tauolla pelaan jalkapalloa ystävieni kanssa. Iltapäivisin teen kotona läksyt seuraavaa päivää varten ja siten pelaan pikkuveljeni kanssa Toivon että jatkamme yhteydenpitoa kirjeitse. Sanon näkemiin ja kiitän vielä lahjoista.

 

Alla Darwinin alkuperäinen kirje.