Yksi seuramme harjoittaman hyväntekeväisyyden muodoista oli 21 vuoden ajan vuosittain järjestetyt Lastenjuhlat. Lapset pääsivät vanhempineen juhliin tuomalla sisäänpääsymaksuksi esim. ehjän, käytetyn lelun, pelin tai kirjan. Seura luovutti nämä sisäänpääsymaksuina saadut lelut sitten eteenpäin niitä eniten tarvitseville.
Ensimmäiset lastenjuhlat järjestettiin 14.2.1993 Ravintola Helenessä. Lapsille oli tarjolla limonadia, pipareita ja hauskaa ohjelmaa. Lasten mukanaan tuomat lelut lahjoitettiin lastenkodille. Siitä lähtien järjestettiin joka vuosi, aina vuoteen 2013 asti, vastaavat juhlat lapsille helmi-huhtikuun aikana. Lapsia kävi juhlissa 40 – 350 vuodesta riippuen.
Vuosina 1993–2008 ja 2013 lastenjuhlat järjestettiin Helenessä (nykyinen Ilona), vuonna 2009 Sveitsin Majalla, vuonna 2010 Klubi ravintolassa ja vuonna 2011 ja 2012 Asemankoululla.
Lastenjuhlien tarjoilu koostui vuoden 1993 tapaan limonadista, pipareista ja hauskasta ohjelmasta. Eri vuosina ohjelmaa aina hiukan varioitiin: oli mm. askartelua, taikurin esityksiä, lasten karaokea, poniratsastusta, rekikoira-ajelua, lelu-/karkkiongintaa, lasten talviliikuntaa sekä kasvomaalausta. Useasti lapset ovat myös päässeet tutustumaan paikalla olleisiin poliisi- ja paloautoihin. Ovatpa sotapojatkin käyneet esittelemässä armeijan Sisuja innokkaille katsojille.
Livemusiikkiakin oli yleensä lapsille tarjolla. Mm. Hattiwatit, Duo Heikki ja Suvi, Karppakarhu orkestereineen (useana vuotena), Hassu Kassu & Mica Ikonen ja Anssi Häkkinen sekä poliisisoittokunnan Nallekopla ovat viihdyttäneet lapsia.
Joinain vuosina lastenjuhlat olivat rakennettu tietyn teeman varaan. Teemoina ovat olleet mm. ”Hauskat hatut” ja kaikennäköisiä hattuja silloin nähtiinkin sekä talkooväellä että lapsilla. Myös ”Lännen malliin”, ”Prinssit ja Prinsessat”, ”Peikot ja keijut”, ”Metsän taika”, ”Lasten olympialaiset” sekä ”Avaruus” teemoja on käytetty.
Vuodesta 2014 eteenpäin Lastenjuhlia ei ole järjestetty koska muutamana edellisenä vuotena juhlat olivat kokeneet melkoisen kadon kävijämäärässä,ehkä aika on jo ajanut tämän tyyppisten tapahtumien ohi.